SF-Blues on ollut suomalaisen blues- ja roots-musiikin kulmakivi jo vuosikymmenien ajan, ja sen nimi on synonyymi korkealaatuiselle musiikille ja huipputason soittajille. Jokainen yhtyeen jäsen on oman alansa taituri, ja he ovat kaikki antaneet merkittävän panoksen suomalaisen juurimusiikin kentällä.
Suru-uutinen on, että bändin pitkäaikainen kitaristi Heikki Silvennoinen on siirtynyt taivaalliseen soittokuntaan, mutta SF-Bluesin perintö elää vahvana. Vierailevaksi tähdeksi Puistonäyttämön konserttiin tulee laulaja Marjo Leinonen, joka tuo omaa väriään bändin soundiin.
SF-Blues palaa lavoille suurella sydämellä – hehkuen sitä aitoa ja syvää tunnetta, joka on tehnyt siitä yhden Suomen arvostetuimmista juurimusiikin yhtyeistä.
Kitaristien Pepe Ahlvqvistin, Dave Lindholmin ja Jarmo Nikun lisäksi lavalla ovat rumpali Harri Ala-Kojola, basisti Mikko Löytty ja laulaja-kosketinsoittaja Jukka Gustavson.
Bussikuljetus :
Aikataulut on suunniteltu niin, että aikaa jää myös ruokailulle ja näyttelykierrokselle. Kahtena päivänä bussi kurvaa Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalon kautta, missä voi tutustua upeaan Reidar Särestöniemen näyttelyyn.
Edestakaisen kuljetuksen hinta on 50 € / hlö.
Varaa bussikuljetus suoraan : matka@hyrkas.net.
Muistathan ostaa konserttiliput erikseen Salmelan verkkokaupasta! Tarkista konsertti- ja väliaikatarjoilulippujen saatavuus ja osta lippusi ennen, kuin varaat kuljetuksen, sillä Matka Hyrkäs ei takaa lippujen riittävyyttä kaikille bussimatkalaisille. Ruokailut ja näyttelyliput voit maksaa paikan päällä.
Minimi 8 / hlö niin matka toteutuu.
11.30 Kiasman pysäkki, Mannerheiminaukio 1, Helsinki
12.40 Juustoportti, Pohjoinen Pikatie 8, Mäntsälä
13.15 Matkakeskus laituri 4, Lahti
14.30-15.30 saapuminen Salmelaan ja ruokailu
15.30–17.00 omatoiminen tutustuminen näyttelyyn
17.00 siirtyminen konserttipaikalle
18.00 Konsertti
20.15 lähtö Salmelasta
23.30 saapuminen Helsinkiin